Harjavallan Piispankadulla olevasta kerrostaloasunnosta löydettiin torstai-iltana surmattu mies. Henkirikoksen uhriksi joutunut on paikkakuntalainen ja syntynyt vuonna 1967. Todennäköisesti surmatyö on tapahtunut torstai-iltana. Teon motiivi ei ole vielä poliisin tiedossa eikä poliisi tutkinnallisista syistä kerro tarkempia yksityiskohtia surmatavasta. Tapauksen tutkinnan yhteydessä on otettu kiinni joitakin henkilöitä. Kokemäen poliisi pyytää, että mahdolliset surmaan liittyvät havainnot ilmoitettaisiin poliisille puhelinnumeroon 07187 47555.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
Kommentoi
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Pakettiauto ajoi epävarmasti Kokemäellä, poliisi tavoitti ja puhallutti
Kuljettajana oli kuusikymppinen mies.
Seuraava:
Superin ympyrä on valmis
Edellinen:
Koululaiset kysyivät piispalta Äetsässä