Huittisissa kaupungintalon sisäpihan korjaustyöt jatkuivat maanantaina, kun pihan päällystäminen alkoi. Työt kestävät yli kuukauden ja ovat valmiina perjantaina 9. marraskuuta. Korjaustöiden ajan Risto Rytin kadun puoleinen pääovi on suljettuna ja kaupungintalolle kuljetaan verotoimiston puoleisesta ovesta. Huittisten kaupungintalon sisäpihan kunnostus alkoi kesällä 2006.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Seuraava:
Nuorisotyöhön, matkailuun ja kylätoimintaan rahaa Joutsen reitiltä