Huittisten ja Vampulan valtuustot päättävät maanantaina 17. joulukuuta Vampulan kunnan liittämisestä Huittisten kaupunkiin. Yhdistymisen päätavoitteena on palvelujen turvaaminen koko kaupungin alueella. Liitos toteutuisi vuoden 2009 alussa.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Pakastehernettä viljellään Säkylässä toimivalle Apetitille ennätyksellisen isolla pinta-alalla
Kiihkeimmillään puintia tehdään ympäri vuorokauden.

Vanha puusilta on tullut elinkaarensa päähän ja se on pitänyt sulkea liikenteeltä. [c]Timo Pisto[/c]
Lähes joka kolmas yksityistien silta huonossa kunnossa Pirkanmaalla
Osuus on suurin kaikista maakunnista.
Säkylästä ja Kokemäeltä sinilevähavaintoja
Mukana on myös kansalaisten ilmoittamia tietoja.
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Seuraava:
Nainen surmattiin Harjavallassa
Edellinen:
Koivisto suosikki hallintojohtajaksi