Vesijohtoverkoston tehoklooraus näyttäisi purreen Nokialla. Keskiviikkoiltana valmistuneissa tutkimuksissa ei löytynyt norovirusta eikä adenovirusta. Näytteet olivat Koskenmäen ja Kartanon alueilta sekä Turuntien eteläpuolelta. Giardian osalta tuloksia saadaan ensi viikolla. Puhdistuksen jatkotoimenpiteistä ja vedenkäyttöä koskevista rajoituksista päätetään kunkin alueen kohdalla erikseen. Viime viikolla yhdestä näytteestä löytyi norovirusta.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Kommentoi
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Veera Mattila juoksee nuorten EM-kilpailussa
"Iskukykyinen ja varmasti myös menestyvä joukkue", luonnehtii SUL:n nuorten valmennuspäällikkö Eeva Kantomäki.
Sastamalassa ja Punkalaitumella parempi työllisyystilanne kuin Pirkanmaalla keskimäärin
Työttömien määrä on kuitenkin vuodessa kasvanut.
Säässä käänne: Sastamalan ennusteessa poutaa ja helteitä
Epävakaisen alkuviikon jälkeen lämpenee.
Seuraava:
Tuuli ja lumisade tekevät ajokelin huonoksi
Edellinen:
Jukka Perko soittaa Rämsöössä