Hämeenkyrössä aloitetaan Kyröskosken sillan peruskorjaustyöt ensi viikolla. Remontissa sillan pintarakenteet, reunapalkit, liikuntasaumalaitteet ja kaiteet uusitaan. Samalla kevyen liikenteen väylä levitetään kahden metrin levyiseksi. Korjaustöiden on tarkoitus olla valmiina syyskuun loppupuolella.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Pakastehernettä viljellään Säkylässä toimivalle Apetitille ennätyksellisen isolla pinta-alalla
Kommentoi
Kiihkeimmillään puintia tehdään ympäri vuorokauden.

Vanha puusilta on tullut elinkaarensa päähän ja se on pitänyt sulkea liikenteeltä. [c]Timo Pisto[/c]
Lähes joka kolmas yksityistien silta huonossa kunnossa Pirkanmaalla
Osuus on suurin kaikista maakunnista.
Säkylästä ja Kokemäeltä sinilevähavaintoja
Mukana on myös kansalaisten ilmoittamia tietoja.
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Säkylään kaavaillaan uutta biokaasulaitosta
Tavoitellaan valmiiksi vuonna 2029.
Seuraava:
Hallitus esittää Sireniä tekniseksi johtajaksi
Edellinen:
Tänään on kirjan ja ruusun päivä