Kemira YT-neuvottelee Äetsässä
Kemikaalikonserni Kemira aloittaa YT-neuvottelut viidellä paikkakunnalla.
Kemikaalikonserni Kemira aloittaa YT-neuvottelut muun muassa Äetsässä Finnish Chemicalsin tehtailla. Neuvotteluja käydään myös Oulussa, Vaasassa, Espoossa ja Helsingissä. Kaikkiaan Kemira on vähentämässä noin 300 työpaikkaa.
"Toimipaikkojen määrä ei vähene Suomessa, mutta valitettavasti suorien irtisanomisten mahdollisuutta ei voida sulkea pois. Näistä asioista neuvottelemme henkilöstömme kanssa lähiviikkojen aikana", sanoo Kemiran Suomen henkilöstöjohtaja Jukka Oinonen.
Kemirassa työskentelee noin 10 700 henkilöä, joista Suomessa vajaat 3 000. Konserni on käynnistänyt kustannussäästöohjelman kannattavuutensa parantamiseksi. Suomen toimintoihin kohdistuu yli 20 miljoonan euron säästötavoite.
Kemira osti Äetsässä toimivan Finnish Chemicalsin reilut kolme vuotta sitten.