Kotiseutuliitto huolissaan kuntaliitosten vaikutuksesta paikalliskulttuuriin
Suomen Kotiseutuliiton mielestä postiosoitteiden häviäminen on uhka kotiseututietoudelle ja -perinteelle. Liitto mainitsee tuoreimmaksi esimerkiksi Sastamalan, jonka myötä ensi vuoden alussa katoaa 16 nykyistä postiosoitetta.
Suomen Kotiseutuliitto on huolissaan kuntaliitosten vaikutuksesta paikalliskulttuuriin. Liiton mielestä postiosoitteiden häviäminen on uhka kotiseututietoudelle ja -perinteelle. Kotiseutuliitto mainitsee tuoreimmaksi esimerkiksi Pirkanmaalle perustettavan Sastamalan kaupungin, jonka myötä ensi vuoden alussa katoaa 16 nykyistä postiosoitetta. Suomen Kotiseutuliitto toivoo, että kunnat säilyttävät mahdollisuuksien mukaan entiset paikannimet myös uusissa olosuhteissa.