Punkalaitumella vietetään parhaillaan Heinäpäiviä. Kesäistä ohjelmaa on joka päivälle. Tiistaina kesäillan säveliä kirkossa esittävät Erkki Liikanen, Tapio Laurila ja Veli-Matti Karo. Keskiviikkona Särkässä tanssittaa Anna Eriksson. Perjantaina Koskioisten kodalla vietetään lauluiltaa. Lauantaina ja sunnuntaina Talonpoikaismuseo Yli-Kirrassa järjestetään Kaikkien aikojen maatalousnäyttely. Koko ohjelma löytyy Punkalaitumen kunnan kotisivuilta.
Juttuvinkki
Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!
Säkylästä ja Kokemäeltä sinilevähavaintoja
Kommentoi
Mukana on myös kansalaisten ilmoittamia tietoja.
Valtakunnallisessa Evankeliumijuhlassa 10 000 käyntiä, seuraavakin järjestetään Karkussa
Tapahtuma on suuri vapaaehtoistyön ponnistus.
Säkylään kaavaillaan uutta biokaasulaitosta
Tavoitellaan valmiiksi vuonna 2029.
Veera Mattila kansainvälisiin opiskelijaurheilukilpailuihin
Universiadit järjestetään Saksassa.
Olli Kunnarin valmentama maajoukkue kuittasi Kultaisesta liigasta kuusinumeroisen voittopotin
Suurin osa palkintosummasta maksetaan pelaajille mestaruusbonuksina.
Seuraava:
Tyrvään murteen sanakirja epätodennäköisessä paikassa
Edellinen:
Harjavaltalaismies kateissa