Vaneri-diili maanantaina valtuustoon
Pöydällä malli, jossa kaupunki myöntäisi 1,2 miljoonan euron lainalle takauksen.
Sastamalan kaupunginhallitus pääsee aloittamaan viikonlopun vieton Vammalan Vanerin järjestelyiden pohtimisella. Valtuuston viime kokouksen jälkeen on useiden neuvottelujen ja selvitysten myötä kehkeytynyt uusi malli, jossa kaupungin riski on aiempaa pienempi. Kaupunki ei enää ole hankkimassa teollisuuskiinteistöä omistukseensa, vaan kaupunginjohtaja Paavo Salli esittää, että kaupunki myöntää Vammalan Vanerin 1,2 miljoonan euron lainalle takauksen. Laina-aika on kahdeksan vuotta ja yksi vuosi on lyhennysvapaata.
Vammalan Vaneri työllistää 150 henkilöä, joista noin 125 on sastamalalaisia. Kaupunki on laskenut, että 150 työpaikan menettäminen maksaisi kaupungille vuodessa noin 400 000 euroa.