Sastamala karsimassa äänestysalueita
Vaalipäivänä äänestyspaikkoja olisi jatkossa seitsemäntoista sijaan seitsemän.
Sastamalan kaupunki aikoo karsia äänestysalueiden määrän seitsemästätoista seitsemään. Nykyisistä äänestysalueista on Vammalassa kaksitoista, Äetsässä kolme, Mouhijärvellä kolme ja Suodenniemellä yksi.
Uudet äänestyspaikat olisivat Vammalan lukiolla, Äetsän Sarkia-lukiolla, Muistolan koululla, Suodenniemen kirjastossa, Häijään koululla, Stormin koululla ja Vinkin vapaa-aikakeskuksessa. Ennakkoäänestyspaikkoja Sastamalassa on ollut viisi. Niiden määrää ei aiota lisätä, mutta sijainnin tarkoituksemukaisuutta tullaan pohtimaan.
Äänestyspaikkojen vähentämisen taustalla ovat käytännön syyt, vaalisalaisuuden turvaaminen ja taloudellisuus. Vaali vaalilta vaalilautakuntiin on ollut yhä vaikeampaa saada niiden toimintaan aidosti sitoutuneita jäseniä. Seitsemässätoista vaalilautakunnassa on jäseniä yhteensä 170. Osa nykyisistä äänestysalueista on niin pieniä, että äänestäjien vaalisalaisuuden säilyminen on vaarantumassa. Taloudellisia säästöjä äänestysalueiden vähentäminen toisi vähintään 12 000 euroa per vaali.
Kaupunginhallitus käsittelee ehdotusta kokouksessaan tiistaina. Lopullisesti asiasta päättää kaupunginvaltuusto.