Junaliikennettä häiritty Pirkanmaalla
Romun kasaaminen radalle tai junan kivittäminen saattavat johtaa tuhoisaan onnettomuuteen. Ilkivallasta voi sakkojen lisäksi seurata vankeusrangaistus.
Kevään aikana Pirkanmaalla on useaan otteeseen häiritty junaliikennettä. Poliisi muistuttaa, että romun kasaaminen radalle tai junan kivittäminen voivat johtaa tuhoisaan onnettomuuteen.
Maaliskuussa kolme teini-ikäistä poikaa kasasi Ylöjärvellä radalle esteen, joka vaurioitti junaa. Kangasalla huhtikuussa oli radalle nostettu iso pölli. Tämän viikon tiistaina pikkupojat kivittivät junaa Lempäälässä ja Akaan Viialassa heitettiin kiskoille romua.
Juniin ja ratoihin kohdistuvasta ilkivallasta voi sakkojen lisäksi seurata vankeusrangaistus. Tieto tuhotyöstä menee poliisille nopeasti. Myös alle 15-vuotias tekijä joutuu korvaamaan aiheuttamansa vahingot.