Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Pepin nimipäivä on peppimäinen

Viihdeuutiset

Nimen valinnassa voi ottaa pappi tai nimistöasiantuntija.

Suomalaiset päätyvät edelleen usein valitsemaan lapselleen etunimet, joiden alkuperä löytyy kristinuskon piiristä. Nimipäiväkalenterin perusnimistö pohjautuu Raamattuun.

"Joillakin vanhemmilla on selkeä linja, että lapsille annetaan kristillisiä nimiä, kuten Matteus, Luukas ja Johannes. Nimi voi olla kristillinen myös sisällöltään, kuten Toivo", kertoo Helsingin yliopiston nimistöntutkimuksen dosentti Minna Saarelma.

Yksilölliset ja erikoiset nimet ovat lisänneet suosiotaan 2000-luvulla. Kristillisten nimien ohella lapselle saatetaan etsiä nimeä suomalaisten tai esikristillisten nimien joukosta. Yhä useammin nimi muokataan olemassa olevien vaihtoehtojen pohjalta tai keksitään kokonaan itse. Myös populaarikulttuurista nousevat nimet ovat nykypäivänä suosittuja.

Nimen antaminen on iso asia. Papin lisäksi tai sijaan vanhemmat saattavat konsultoida nimistöasiantuntijaa nimeä pohtiessaan. "Lapsen nimi valitaan muun muassa äänteellisen kauneuden ja mieltymyksen takia, tai sitten se löydetään suvusta vaikkapa muutaman sukupolven takaa", Minna Saarelma selvittää.

Uudet nimet sijoitetaan kalenteriin erilaisin perustein. Nimi laitetaan kantanimen kanssa samalle päivälle, mikäli mahdollista. Jos kantanimeä ei löydy, sijoittamisperusteena voi olla nimen merkitys. Ssimerkiksi Kaislalle valikoitui sama nimipäivä Heinin kanssa. "Peppi sijoitettiin aprillipäivään, joka onkin aika peppimäinen päivä", nauraa Minna Saarelma.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: