Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Vanhan kirjallisuuden päivillä lähes 20 000 kävijää

Uutiset

Yleisö kiitteli monipuolista ohjelmaa.

Sastamalassa Vanhan kirjallisuuden päivät kokosivat viikonloppuna Sylvään koululle lähes 20 000 kirjanystävää. Kävijämäärä kasvoi viime vuoteen verrattuna selvästi.

Va. toiminnanjohtaja Päivi Mäki-Kerttula on tyytyväinen. "Kirjapäivät sujuivat hienosti", hän sanoo. Tapahtuma keskittyi tänä vuonna lyriikkaan. "Ohjelma oli monipuolinen ja ohjelmaa oli eri-ikäisille ja erilaisille kävijöille. Tästä tulikin runsaasti kiitosta yleisöltä", kertoo Mäki-Kerttula.

Viikonvaihteen suosituin ohjelmaosuus oli konsertti Kaihoni kallein maa, jossa esitettiin Kaj Chydeniuksen sävellyksiä rakastettuihin suomalaisiin runoihin. Chydenius itse soitti pianoa ja Ahti Paunu sekä Taru Nyman lauloivat.

Kirjahuutokauppa houkutteli keräilijöitä kaikkien aikojen parhaalla tarjonnalla. Korkein huuto oli Topeliuksen vuoden 1845 Finland framstäldt i teckningar. Kirja vaihtoi omistajaa 2 000 eurolla.

Laululyriikkaseminaari saavutti myös suosiota. Sanoittamisesta keskustelivat Jussi Hakulinen, Chisu ja Maarit Hurmerinta.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: