Torstai 10.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Kustintielle sivuhaara ja Pynnärintielle pikeä

Uutiset

Tekninen lautakunta jatkoi Hyrkin eteläisen kiertoliittymän rakentamiseen varatun määrärahan lohkomista.

Sastamalan kaupungin tekninen lautakunta päätti, että Kiikassa Kustintielle rakennetaan sivuhaara ja Mouhijärvellä Pynnärintie asfaltoidaan kokonaisuudessaan yritystonttien kohdalta.

Kiikassa Kustintien sivuhaaraan on rakentumassa kaksi pientalotonttia. Vesijohdot ja viemärin runkolinjat on jo vedetty, mutta noin viidenkymmenen metrin mittainen tie on puuttunut. Lautakunta kohdensi tien rakentamiseen 15 000 euroa.

Mouhijärvellä Pynnärintietä oli tarkoitus asfaltoida tänä vuonna noin 350 metriä. Lisäksi tietä peruskorjataan noin sadan metrin matkalta ja Särkijärventien liittymää parannetaan. Paikalliset yrittäjät vetosivat voimakkaasti Pynnärintien asfaltoimiseksi kokonaan yritystonttien kohdalta, eli 960 metriä. Alun perin hankkeeseen oli varattu 50 000 euroa. Lautakunta myönsi määrärahaa saman verran lisää.

Kustintielle ja Pynnärintielle kohdennetut rahat lohkaistiin Hyrkin eteläisen kiertoliittymän rakentamiseen varatusta potista. Alkujaan 510 000 euron määrärahasta kaupunginvaltuusto siirsi huhtikuussa 350 000 euroa Ratakadun rampin rakentamiseen.

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: