Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Nuutti vie joulun pois

Uutiset

Tänään sunnuntaina vietettävä Nuutin päivä päättää joulunajan. On kulunut kaksikymmentä päivää jouluaatosta. "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi", sanoo vanha sananlaskukin. Kuusenkin on aika saada kyytiä.

Joulukuusi ulkona

Tänään sunnuntaina vietettävä Nuutin päivä päättää joulunajan. On kulunut kaksikymmentä päivää jouluaatosta. "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen viepi", sanoo vanha sananlaskukin.

Nykyisellä paikallaan 13. tammikuuta Nuutin päivä on ollut vuodesta 1708. Aiemmin sitä vietettiin loppiaista seuraavana päivänä 7. tammikuuta. Molemmille on perusteensa. Tanskassa, Islannissa ja Norjassa Nuutin päivä on edelleen vanhalla paikallaan pyhän Knut-kuninkaan muistopäivänä. Suomalainen almanakka on hiljalleen seurannut ruotsalaista. Ruotsin keskiaikaisissa maakuntalaeissa joulurauha päättyi kahdentenakymmenentenä päivänä joulusta.

Olipa Nuutin päivä sitten 7. tai 13. tammikuuta se joka tapauksessa päättää joulunajan. Kuusenkin on aika saada kyytiä.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: