Keittokehotus jatkuu Huittisten Rekikoskella
Huittisissa Rekikosken painepiirin alueella talousveden keittokehotus jatkuu toistaiseksi. Uusintanäytteissä on havaittu enterokokkeja ja koliforminen bakteeri. Pöyriälän keittokehotus on purettu.

Keittokehotus jatkuu edelleen Rekikosken painepiirin alueella, jolla on noin 30 kiinteistöä. Pöyriälästä keittokehotus on purettu. Kuva: Huittisten kaupunki
Huittisissa Rekikosken painepiirin alueella talousveden keittokehotus jatkuu toistaiseksi. Pöyriälän keittokehotus on purettu.
Rekikosken paineenkorottamon uusintanäytteissä havaittiin enterokokkeja ja koliforminen bakteeri. Näiden esiintyminen vedessä on merkki verkostossa mahdollisesti tapahtuneesta ulosteperäisestä saastumisesta, joten vedessä saattaa olla myös tautia aiheuttavia bakteereja.
Kaikki juomavesi ja ruoanlaittoon käytettävä vesi on Rekikosken painepiirin alueella toistaiseksi keitettävä noin kymmenen minuuttia. Pesuvetenä vettä voi käyttää normaalisti. Pestyjen astioiden ja esimerkiksi leikkuulautojen on annettava kuivua huolellisesti ennen seuraavaa käyttökertaa.
Pöyriälän painepiirin vesinäytteissä ja uusintanäytteissä koliformisia bakteereja ei löydetty. Keittokehotus Pöyriälän painepiirin alueella on purettu, koska ongelma on paikannettu Rekikosken paineenkorottamolle. Sieltä vettä toimitetaan ainoastaan Rekikosken alueelle.
Rekikosken ja Pöyriälän painepiirien alueelta otettiin perjantaina yhteensä seitsemän uusintanäytettä laboratoriotutkimuksiin ja lukuisia pikanäytteitä.
Näytteiden ottamista jatketaan Rekikosken alueella maanantaina. Näiden tutkimusten tulokset valmistuvat kokonaisuudessaan viimeistään torstaina.
Talousveden laatuongelmat koskevat Huittisissa vain Rekikosken aluetta. Verkoston muilla alueilla veden laatu täyttää vaatimukset.