Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Motoriikka-Miikka Mäkelä opettajaksi Sastamalan Opistoon

Uutiset

Vammalasta kotoisin oleva Motoriikka-Miikka eli Miikka Mäkelä on uuden tehtävän edessä. Hän aloittaa syksyllä Sastamalan Opistossa suunnittelijaopettajana.

Motoriikka-Miikka

Miikka Mäkelä on myös Motoriikka-Miikka. Kuva: Motoriikkamiikka.fi / JPS-mainos

Myös Motoriikka-Miikkana tunnettava Miikka Mäkelä on uuden tehtävän edessä. Hän aloittaa syksyllä Sastamalan Opistossa suunnittelijaopettajana.

Vammalasta kotoisin oleva Miikka Mäkelä on useiden vuosien ajan viihdyttänyt suomalaisia. Hän kertoo, että nyt oli aika välillä katsoa uusia kortteja.

"Tarjolla oli tanssin ja teatterin alalla vaikutusmahdollisuuksia siihen, miten kotipaikkakunnalla opetetaan taidetta. Tuntuu, että vapaa sivistystoimi on alue, joka on enemmän omaa suuntaani kuin kouluinstituution maailma", taustoittaa Miikka Mäkelä sitä, miksi hän tointa haki.

Miikka Mäkelä on opiskellut yliopistossa kymmenen vuotta omaa kehoa – ensin kuusi vuotta Jyväskylässä ja sitten neljä vuotta Helsingissä. Viime vuoden hän oli Espanjassa vaihto-opiskelijana. Mäkelällä on taskussa liikuntatieteiden maisterin tutkinto. Tanssitaiteen maisterin tutkinto on loppusuoralla. "Syksyllä alkaa viimeinen vuosi", hän kertoo.

Viimeksi Motoriikka-Miikka on ollut mukana muun muassa Nuoren Suomen Your Move -tapahtumien ja niiden yhteydessä järjestettyjen Taisto School Power -kilpailujen toteuttamisessa. "Kysymyksessä on yläkoululaisten esterata-tyyppinen kilpailu. Siinä olen saanut yhdistää omia esiintyjän ja jumppamaikan persoonia", Miikka Mäkelä kertoo.

Vaikka Miikka Mäkelä ottaakin nyt uuden suunnan, ei hän omaa taiteilijuutta tai Motoriikka-Miikkaa aio hylätä.

"Uusi tehtävä tuo varmasti tilaisuuksia viritellä uusia juttuja. Eikä hyväntahtoista Motoriikka-Miikkaa ole tarkoitus laittaa pysyvästi laatikkoon", Mäkelä kertoo.

Miikka Mäkelä aloittaa suunnittelijaopettajana lokakuun loppupuolella. Toimi on alkuun määräaikainen ja marraskuun alusta toistaiseksi jatkuva. Kysymyksessä ei ole uusi tehtävä, vaan Sastamalan Opistosta on jäämässä yksi suunnittelijaopettaja eläkkeelle.

Pantomiimitaiteilija Miikka Mäkelä eli Motoriikka-Miikka tuli suuren yleisön tuntemaksi voittamalla Talent-kilpailun vuonna 2009.

· · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: