Itse tehtävät palotarkastukset myös Sastamalaan
Pirkanmaalla itse tehtävien paloturvallisuustarkastusten kokeilu laajenee koko maakuntaan.

Palotarkastuksessa kiinnitetään huomiota muun muassa palovaroittimiin. Kuva: Samuli Kinnari
Pientalojen ja vapaa-ajanasuntojen valvonnassa on useiden pelastuslaitosten alueella siirrytty viranomaisten tekemistä palotarkastuksista omavalvontaan.
Pirkanmaalla itse tehtävien paloturvallisuustarkastusten kokeilu laajenee koko maakuntaan. Heinä-elokuussa noin 13 000 pientaloa saa omavalvontalomakkeet. Vapaa-ajanasuntojen osalta omavalvonta on suunniteltu otettavaksi käyttöön ensi vuonna. Jatkossa tavoitteena on, että valvonta kattaa kaikki pientalot ja vapaa-ajanasunnot viiden vuoden välein.
Valvontatavan muutoksilla pyritään parantamaan palotarkastusten vaikuttavuutta ja tehokkuutta. Perinteinen palotarkastustapa ovelta ovelle kiertämällä on ollut tavoittavuudeltaan heikko, koska tarkastuksia on tehty asukkaan kannalta huonoon ajankohtaan arkipäivisin.
Omavalvontalomakkeen palauttamiseen on aikaa kuukausi. Halutessaan asukas saa myös perinteisen palotarkastuksen.