Ravintolapäivä innosti Keikyässä myös siivoamaan
Sunnuntaina vietettävä Ravintolapäivä on innostanut Sastamalan Keikyässä, jossa samaan syssyyn on yhdistetty siivouspäivä. "Ensimmäistä kertaa Keikyässä on nyt myös pop-up-ravintoloita", kertoo Sari Väisänen.
Sunnuntaina vietettävä Ravintolapäivä on innostanut Sastamalan Keikyässä, jossa samaan syssyyn on yhdistetty siivouspäivä.
"Ensimmäistä kertaa Keikyässä on nyt myös pop-up-ravintoloita, eli ruokaakin tarjolla. Kahviloita on ollut aiemminkin", kertoo päivän tapahtumia Keikyässä koonnut Sari Väisänen. Yhdistettyä ravintola- ja siivouspäivää vietetään Keikyässä nyt toista kertaa. "Siivouspäiviä on ollut useampiakin. Päivien yhdistäminen taisi olla Punkan Kirsin idea. Hän muutti pois paikkakunnalta ja heitti pallon minulle", Väisänen kertoo tapahtuman taustoista keikyäläisittäin.
Eri puolilla pitäjää on toistakymmentä pihakirppistä ja pop-up-ravintolaa kello 11 alkaen pitkälle iltapäivään. Kauppakulmalta saa suunnistamista helpottavia listoja. "Kiinnostusta tuntuu olevan, karttoja on jo haettukin", Sari Väisänen sanoo.
"Kannattaa lähteä kierrokselle, vaikka sunnuntaina sattuisi satamaankin. Monella on myös sisätilaa käytössä", vinkkaa Väisänen.
Ravintolapäivä on kansainvälinen ruokakarnevaali. Ideana on pystyttää yhdeksi päiväksi haluamansa kaltainen ravintola.