Henkilöauton kuljettaja kuoli nokkakolarissa Huittisissa
Varhain keskiviikkona henkilöauto ja rekka törmäsivät noin puoli kilometriä valtatien 12 risteyksestä Porin suuntaan. Henkilöauton kuljettaja menehtyi ja rekan kuljettaja loukkaantui lievästi.
Huittisissa valtatiellä 2 henkilöauton kuljettaja kuoli nokkakolarissa varhain keskiviikkona. Onnettomuus sattui hieman ennen aamukolmea noin puoli kilometriä valtatien 12 liittymästä Porin suuntaan.
Kohti Huittista ajanut henkilöauto ajautui toistaiseksi tuntemattomasta syystä vastaantulijoiden kaistalle ja törmäsi täysperävaunulliseen rekkaan. Rekan vetoauto kaatui kulkusuunnassaaan vasemmalle puolen tietä oikealle kyljelleen. Perävaunu jäi pyörilleen. Rekan kuljettaja loukkaantui lievästi.
Onnettomuuspaikan raivaustöiden ajan valtatien liikenne ohjattiin kiertotielle.