Punkalaitumella yhteiskoulu ja lukio uudisrakennukseen?
Maanantain kokouksessaan Punkalaitumen kunnanhallitus pohtii yhteiskoulun ja lukion tilaratkaisua.
Maanantain kokouksessaan Punkalaitumen kunnanhallitus pohtii yhteiskoulun ja lukion tilaratkaisua.
Kevään kuluessa hankesuunnitelmaa laadittaessa on päädytty esittämään perusparannuksen asemesta uusien tilojen rakentamista. Näin voidaan välttyä vanhaan rakennukseen mahdollisesti jäävistä rakenteellisista riskeistä ja väistötiloista aiheutuvista kustannuksista.
Keskuskoulun yhteyteen kaavaillun uudisrakennuksen kokonaiskustannukset ovat arviolta hieman yli 4,3 miljoonaa. Summaan sisältyy nykyisen rakennuksen purkaminen. Peruskorjaus maksaisi vajaan 3,2 miljoonaa ja väistötilat 370 000 euroa.
Hallituksesta asia etenee valtuuston päätettäväksi.