Yrittäjyyskasvatusta kehitetään Sastamalan seudulla
Ammatillisen- ja lukio-opituksen opiskelijoilla on mahdollisuus harjoitella yrittäjyyden ansaintamallia konkreettisesti. Opettajat puolestaan pääsevät tettiin.
Sastamalan seudulla viedään yrittäjyyskasvatustyötä hyvällä sykkeellä eteenpäin.
Viime keväänä perustettu yrittäjyyskasvatusta koordinoiva yhteistyöryhmä on saanut työnsä hyvin käyntiin. Tavoitteena on kehittää toimintaa seudulla kokonaisvaltaisesti pidemmällä tähtäimellä.
Toimintaa ohjaa ja suuntaa eri organisaatioiden johdosta koostuva yrittäjyyskasvatusfoorumi, joka kokoontuu muutamia kertoja vuodessa. Foorumin alla toimii pienempiä työryhmiä, jotka tekevät eri toimenpiteitä käytännön tasolla vieden yrittäjyyskasvatusta eteenpäin yrityksissä ja kouluissa.
Konkreettisia toimia tekeillä
Yrittäjyyskasvatustyössä on päästy lyhyessä ajassa konkreettiseen tekemiseen. Yksi alatyöryhmistä on kehittänyt toisen asteen oppilaitosten Ideasta euroiksi -yrittäjyyskasvatusmallin. Pilotoitavassa mallissa ammatillisen- ja lukio-opetuksen opiskelijat opiskelevat yrittäjyyttä yhdessä yhden lukuvuoden ajan.
Kurssilla on yritystiedon opiskelun lisäksi mahdollisuus perustaa 4H-yritys ja harjoitella yrittäjyyden ansaintamallia. Opiskelijat laativat kurssin aikana liikeidean, joka arvioidaan, vaikka opiskelijat eivät omaa yritystä perustaisikaan. Kurssin lopputyönä järjestetään Pestuumarkkinat, joille mukaan pääsevät myös perusopetuksen oppilaat.
Toinen foorumin työn konkreettinen tulos on lokakuussa toteutettava opettajien TET-päivä. Tuolloin opettajille tarjotaan päivän ajaksi mahdollisuus tutustua yrityksissä oleviin työpaikkoihin. Useat seudun yritykset ovat olleet halukkaita ottamaan opettajan päiväksi töihin.
Yhteistyöryhmällä laaja pohja
Yrittäjyyskasvatusta koordinoivassa yhteistyöryhmässä on mukana toimijoita yrittäjäjärjestöistä ja yrityksistä, perusopetuksesta, lukiosta, Saskystä, kasvatusprosessista, 4H-yhdityksistä, nuorisovaltuustosta sekä Sastamalan Seudun Yrityspalvelusta. Työn ja työryhmän toiminnan koordinoinnista vastaa Sastamalan Seudun Yrityspalvelu.