Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Sastamalan kulttuuripalkinto nuorten Leffa-Rojektille

Uutiset

Perusteluissa todetaan muun muassa, että "Leffa-Rojekti on vahvistanut Sastamalan yhteisöllisyyttä, osallisuutta, kulttuuri-identiteettiä ja tunnettuutta".

Risteyksiä-elokuvan traileri.

Tämän vuoden Sastamalan kaupungin kulttuuripalkinnon saajaksi on nimetty sastamalalaisten nuorten Leffa-Rojekti.

Leffa-Rojektissa nuoret toteuttivat oman elokuvan nimeltään Risteyksiä. Se sai ensi-iltansa toukokuussa.

Perusteluissa todetaan, että "Sastamalan taide- ja kulttuurielämä on saanut vahvaa nuorta voimaa ja luovuutta. Hanke on antanut arvokkaan tähystyspaikan nuorten maailmaan. Leffa-Rojekti on vahvistanut Sastamalan yhteisöllisyyttä, osallisuutta, kulttuuri-identiteettiä ja tunnettuutta."

Yhdessä enemmän, nuorten kulttuuria nuorten ehdoilla oli Suomen Kulttuurirahaston hanke, jossa Sastamalan ja kahden muun paikkakunnan nuoret saivat suunnitella taide- ja kulttuuritoimintaa. Sastamalalaiset nuoret toteuttivat Leffa-Rojektin.

Kulttuuripalkintoon kuuluu 850 euroa ja Vammalan seudun taideyhdistyksen kiertopalkinto Kalle patsas. Palkinto luovutetaan itsenäisyyspäivän juhlassa. Saajan nimesi kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: