Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Joutsenten reitin Petri Rinne Suomen Kylätoiminnan johtoon

Uutiset

Leader Joutsenten reitin toiminnanjohtaja Petri Rinne on valittu Suomen Kylätoiminta ry:n uudeksi puheenjohtajaksi.

Petri Rinne

Suomen Kylätoiminnan uusi puheenjohtaja Petri Rinne. Kuva: Marjut Haapanen


Leader Joutsenten reitin toiminnanjohtaja Petri Rinne Hämeenkyröstä on valittu Suomen Kylätoiminta ry:n uudeksi puheenjohtajaksi. Yhdistys toimii paikallista kehittämistä edistävien järjestöjen, kylien sekä Leader-ryhmien eduntekijänä.

Petri Rinteellä on monipuolista kokemusta maaseudun kehittämisestä kylätasolta kansainväliseen toimintaan. Hänet tunnetaan hyvänä ja demokraattisena neuvottelijana, jolta ei puutu jämäkkyyttäkään.

Uusi puheenjohtaja joutuu ensitöikseen kovan haasteen eteen, sillä Suomen Kylätoiminnan valtionapua uhkaa raju leikkaaminen 1,1 miljoonasta eurosta 400 000 euroon. Mikäli romahdus toteutuu, yhdistys on merkittävän talouden tasapainotusvaateen edessä.

Töitä riittää myös muun muassa monikerroksisen järjestörakenteen yksinkertaistamisessa ja toisaalta jäsenistön vahvistamisessa.

"Meidän pitää kaikkien puhaltaa yhteen hiileen oltiinpa kylätoimijoita paikalliselta valtakunnalliselle tasolle tai Leader-ryhmien edustajia. Meille pitää saada yhteinen nimi ja ilmapiiri, jossa meillä on hyvä olla", totesi Petri Rinne kiitospuheessaan syyskokouksessa.

"Globalisaatiossa paikallisen kehittämisen merkitys kasvaa entisestään. On iso saavutus pelastaa oma kylä tai kaupunginosa eläväksi yhteisöksi. Sellaisen toiminnan näkyvyyttä pitää parantaa", testamentoi väistyvä puheenjohtaja Eero Uusitalo.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: