Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Numeroautoajot tuovat Sastamalan kyläteille 60-luvun tunnelmaa

Uutiset

Lauantaina 23. huhtikuuta on Sastamalassa luvassa nostalgiaa. Numeroautoajot olivat 60-luvulla mukavaa, leikkimielistä yhdessäoloa ja samaa tunnelmaa niihin tavoitellaan jälleen. Reitille voi lähteä niin vanhalla kuin uudellakin autolla.

Seppo Rehakka

Numeroautoajot olivat mukavaa, leikkimielistä yhdessäoloa ja samaa tunnelmaa niihin tavoitellaan jälleen. "Mukaan on ilmoittautunut jo iso joukko autokuntia, jotka haluavat asukokonaisuuksia myöten eläytyä 60-lukuun", kertoo Seppo Rehakka. Kuva: Samuli Kinnari

Seppo Rehakka muistaa 1960-luvun numeroautoajot lapsuudestaan Kämmäkässä. Lauantaina 23. huhtikuuta Sastamalassa on luvassa nostalgisia tunnelmia, kun rastiajo kiertää kyläteillä noin 100-150 kilometrin lenkin.

"Yleensä ajettiin maaseudulla, mutta lähtö ja maali olivat jossakin isommassa kylässä. Itse muistan Tyrväältä kolmet tai neljät ajot", Seppo Rehakka kertoo. "Silloin olivat autot harvinaisia ja kun oli numero kyljessä, niin ralliautoina kaikkia pidettiin, vaikka eivät ne niitä olleet", hän jatkaa pilke silmäkulmassaan.

Lähtölava ja ruutulippu Vammalassa

Nyt järjestettäviin numeroautoajoihin Seppo Rehakka on saanut yhteistyökumppaniksi muun muassa Sastamalan kyläyhdistykset. Reitti kiertää kylissä, joissa autokunnille on luvassa monenlaisia tehtäviä.

Lähtö ja maali ovat Vammalan lukion ja nuorisotalo Pilven pihapiirissä, jonne yleisö on tervetullut katsomaan autoja ja kannustamaan osallistujia. "Jokainen auto kuvataan lähtölavalla numero kyljessään", Rehakka sanoo.

Ruutulipun heiluttajan henkilöllisyyden Seppo Rehakka jättää vielä salaperäisyyden verhoon, mutta vinkkaa, että jotakin yllätyksellistä on luvassa.

Vanhoja ja uusia autoja mukana

Numeroautoajot olivat 60-luvulla mukavaa, leikkimielistä yhdessäoloa ja samaa tunnelmaa niihin tavoitellaan jälleen. Reitille voi lähteä niin vanhalla kuin uudellakin autolla. Mitään erityisvaatimuksia osallistujille ei ole.

"Mukaan on ilmoittautunut jo iso joukko autokuntia, jotka haluavat asukokonaisuuksia myöten eläytyä 60-lukuun. Vanhempien autojen luokkaan osallistuu myös merkkikerhoja. Uudempien autojen luokassa taasen on mukana aivan uusiakin autoja paikallisten autoliikkeiden valikoimista", Seppo Rehakka kertoo.

Rastiajoon osallistuneista palkitaan paras automerkki ja autokunta.

Numeroautoajot 60-luvun tyyliin

  • La 23.4. klo 14
  • Lähtö ja maali Vammalan lukion ja nuorisotalo Pilven pihapiirissä. Reitti kiertää Sastamalan kyläteillä n. 100-150 km
  • Autojen tulee olla tieliikenteeseen hyväksyttyjä
  • Ilmoittautuminen käsiohjelmaa varten viimeistään 10.4. Seppo Rehakalle p. 040 960 1117, rehakka@kopteri.net

· · · · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: