Kokemäen kh ei lakkauttaisi Risten koulua
Valtuusto ratkaisee Kokemäellä Risten koulun tulevaisuuden. Kaupunginhallitus esittää äänin 4-5, että koulua ei lakkauteta talouden tasapainotusohjelman mukaisesti.
Valtuusto ratkaisee Kokemäellä Risten koulun tulevaisuuden.
Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että Risten koulua ei lakkauteta talouden tasapainotusohjelman mukaisesti. Päätös syntyi vastoin esittelijän esitystä äänin 4-5.
Asia oli uudelleen käsiteltävänä, koska edellisellä kerralla kaupunginhallituksen katsottiin ylittäneen toimivaltansa. Hallitus päätti tuolloin äänin 3-5 ja 1 tyhjä, että Risten koulua ei lakkauteta. Asia ei olisi edennyt valtuustoon, joka on kuitenkin talouden tasapainotusohjelman yhteydessä tehnyt periaatepäätöksen koulun lakkauttamisesta.
Kaupunki pyysi tilintarkastajan lausunnon asiasta. Tilintarkastajan näkemyksen mukaan valtuuston pitää päättää aikaisemmin hyväksymänsä tasapainotusohjelman muutoksista.