Paperitehtaan jalostuslinjalla Nokialla pieni palonalku
Henkilökunta toimi tilanteessa esimerkillisesti.
Nokialla paperitehtaan jalostuslinjalla syttyi pieni tulipalo keskiviikkona aamukahdeksan aikaan.
Pelastuslaitokselta kerrotaan, että koneen tunnistusjärjestelmä havaitsi palon ja automaattinen sammutuslaitteisto sammutti palon alun. Henkilökunta varmisti tilanteen pikapalopostin letkulla.
Tehdashalliin levisi hieman savua. Henkilökunta aloitti tuulettamisen jo ennen pelastuslaitoksen saapumista.
Pelastuslaitokselta kiitetään, että henkilökunta toimi tilanteessa esimerkillisesti. Palokunnalle jäi tehtäväksi ainoastaan tilanteen tarkistaminen ja paloilmoituksen antaneen laitteiston kuittaaminen.