Sastamalan Lantulassa paine paremmaksi
Vesijohtovedessä on Sastamalassa Lantulan haaralla ollut jakeluhäiriöitä paineen alenemisen vuoksi. Tekninen lautakunta myönsi Illon vesihuolto-osuuskunnalle 10 000 euron avustuksen. Sen turvin rakennetaan paineenkorottamo.
Vesijohtovedessä on Sastamalassa Lantulan haaralla ollut jakeluhäiriöitä paineen alenemisen vuoksi. Syynä on huomattavasti lisääntynyt veden käyttö.
Tehdyn selvityksen perusteella veden riittävyys ja jakelun luotettavuus Lantulassa voidaan saavuttaa nykyisen putkiston painetta korottamalla. Tekninen lautakunta myönsi Illon vesihuolto-osuuskunnalle 10 000 euron avustuksen, jonka turvin rakennetaan paineenkorottamo alueelle.
Kaupungin kuluvan vuoden talousarviossa on 100 000 euroa osuuskuntien avustamiseen. Illon vesihuolto-osuuskunnalle myönnetty avustus pystytään kattamaan jäljellä olevasta määrärahasta.
Lantulassa verkoston piirissä olevan betoniaseman veden käyttö on lisääntynyt oleellisesti. Oman vesituotantonsa lisäksi asema käyttää satunnaisesti myös Illon vesihuolto-osuuskunnan toimittamaa vettä. Tuolloin aiheutuu jakeluhäiriöitä parillekymmenelle taloudelle paineen alenemisen vuoksi.