Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Työllisyystilanne kohentui

Uutiset

Sastamala kuuluu seitsemän pirkanmaalaisen kunnan joukkoon, joissa työttömyys on alentunut yli 12 prosenttia vuoden aikana. Huittisissa ja Säkylässä työttömänä oli alle kymmenen prosenttia työvoimasta.

Vuoden takaisesta työttömien työnhakijoiden määrä on laskenut sekä Pirkanmaalla että Satakunnassa.

Sastamala kuuluu seitsemän pirkanmaalaisen kunnan joukkoon, joissa työttömyys on alentunut yli 12 prosenttia vuoden aikana. Tammikuun lopussa kaupungin työttömyysprosentti oli 11,3. Työttömiä oli 225 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Punkalaitumella työttömyysaste oli sama 10,3 prosenttia kuin viime vuonna. Prosentti on Pirkanmaan toiseksi alhaisin.

Huittinen ja Säkylä ovat kaksi kolmesta satakuntalaiskunnasta, joissa työttömyysprosentti tammikuun lopussa oli alle kymmenen. Työttömyysaste Huittisissa oli 9,8 ja Säkylässä 9,2 prosenttia. Kokemäellä työttömyysprosentti oli 14,0. Satakunnassa työttömyys kasvoi vain kahdessa kunnassa vuoden aikana, Kokemäki on niistä toinen.

Tammikuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla 14,6 ja Satakunnassa 13,7 prosenttia työvoimasta. Koko maan työttömyysprosentti oli 13,0.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: