Pukstaavin johtajavalinta jäihin
Suomen kirjainstituutin säätiön hallitus on päättänyt kokouksessaan, että säätiön asiamiehen ja museonjohtajan paikkaa ei toistaiseksi täytetä. Taustalla ovat toiminnalliset ja taloudelliset syyt.

Pukstaavi. Kuva: Pukstaavi
Suomen kirjainstituutin säätiön hallitus on päättänyt kokouksessaan, että säätiön asiamiehen ja museonjohtajan paikkaa ei toistaiseksi täytetä.
Näin ollen vt. johtajana Pukstaavissa, Sastamalan seudun museossa ja Suomen Kirjainstituutissa jatkaa amanuenssi Marja Hänninen-Tolvi. Hänen kanssaan vetovastuun jakaa viestintävastaava Heli Tuominen.
Hallitus ei halunnut täyttää johtajan tehtävää toiminnallisista ja taloudellisista syistä.
"Olemme erittäin tyytyväisiä vt. johtajan ja viestintävastaavan työhön. Jaettu johtamisvastuu on toiminut hyvin", sanoo säätiön hallituksen puheenjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt.
"Hallitus näki tässä tilaisuuden miettiä muita järjestämistapoja ja vähentää kustannuksia, koska osaajia jo löytyy talosta. Tämän vuoden aikana pohdimme asiaa pidemmällä tähtäimellä yhteistyössä muiden Sastamalan kulttuuritoimijoiden kanssa", hän sanoo.
Johtajan paikkaa haki yhteensä neljätoista henkilöä.