Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Anninpirtti ja Tupahoiva Työelämäpalkittuja

Uutiset

Ykkösen ratkaisee yleisöäänestys.

Ikäihmisten hoivakodit Anninpirtti ja Tupahoiva ovat tämän vuoden Työelämäpalkinnon saajia. Sastamalaan palkintoja osui peräti kaksi.

Yhteensä tunnustuspalkinnon saajia on yhdeksän. Niiden joukosta valitaan vielä yleisön suosikki äänestyksellä huhti-toukokuussa.

Tunnustuspalkinto myönnettiin työpaikoille, joissa on tahdonvoimaa edistää työhyvinvointia, hyvä meininki ja taitoa ratkoa eteen tulevat pulmat yhdessä ja rakentavassa hengessä. Palkittavat työpaikat edistävät elinikäistä oppimista, jaksamista ja siten pitkiä työuria.

Kaikkiaan lähes sata julkista ja yksityistä työpaikkaa eri puolilta Suomea tavoitteli tunnustuspalkintoa. Päätöksen tunnustuspalkinnon saajista tekivät Työelämäpalkinnon rahaston perustajat sosiaali- ja terveysministeriö ja Sitra. Palkinnon suojelija on tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Yleisöäänestyksen tulos julkistetaan ja palkinnot jaetaan Helsingissä 9. toukokuuta. Juhlassa palkinnonsaajat myös esittelevät oman reseptinsä työhyvinvoinnin lisäämiseksi ja innostavat siten esimerkillään muita työyhteisöjä.

Anninpirtissä tehtiin suuri toiminta- ja ajatustapojen muutos

Kunnallista Anninpirttiä lähdettiin uudistamaan perinpohjaisesti vanhainkodista tehostetun palveluasumisen yksiköksi keväällä vuonna 2012. Ohjenuoraksi otettiin se, että kaikki toiminta lähtee asukkaan tottumuksista, toiveista ja voimavaroista. Anninpirtistä haluttiin tehdä koti, jossa "haluaisit asua myös itse sitten, kun et enää pärjää yksin". Se tarkoitti suurta toiminta- ja ajatustapojen muutosta.

"Anninpirtissä ei eletä henkilökunnan määrittämää elämää, vaan asukkaat päättävät omasta elämästään. Olemme heittäneet rutiinit roskiin eikä meillä ole aikatauluja", kerrotaan Anninpirtin esittelyssä.

Työntekijöillä on yksilöllinen työnkuva ja paljon autonomiaa työaikojensa suhteen. Henkilökunta saa itse suunnitella työvuoronsa, mutta työajat on suunniteltu vanhusten tarpeiden mukaan eli esimerkiksi ruuhkahuippuina paikalla on enemmän työntekijöitä.

Kaikki tämä on johtanut siihen, että työntekijät jaksavat työssään paremmin, konkreettisesti se näkyy esimerkiksi sairauslomien vähentymisenä ja myös kustannussäästöinä. Samalla on kuitenkin pystytty nostamaan hoidon laatua.

"Anninpirtissä voivat hyvin asukkaat, omaiset ja henkilökunta. Tyytyväisen ja onnellisen asukkaan takana on työssään jaksava, sitoutunut ja onnistunut ammattitaitoinen hoitaja", summataan palkitun muutoksen lopputulos.

Yleisöäänestys on avoinna 20.4.-3.5. Oman äänensä voi antaa täällä.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: