Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Matkustaja irrotettiin kolariautosta Säkylässä

Uutiset

STOP-merkin takaa maantielle 204 tulleen auton matkustaja jäi puristuksiin.

Säkylässä kolaroitiin torstaina iltaseitsemän aikoihin. Onnettomuus tapahtui maantien 204 ja Torontien risteyksessä. STOP-merkin takaa tulleen auton matkustaja jäi puristuksiin.

Torontietä ajoi risteykseen henkilöauto. Autoa kuljettanut vuonna -98 syntynyt mies kertoi alustavassa puhuttelussa pysähtyneensä STOP-merkille. Hän ei kuitenkaan ollut huomannut Turun suunnasta maantietä 204 tullutta henkilöautoa, vaan ajoi sen eteen.

Turun suunnasta tullutta henkilöautoa kuljettanut vuonna -95 syntynyt nainen ei ehtinyt jarruttaa yhtään. Naisen henkilöauto törmäsi tietä ylittäneen auton oikeaan kylkeen etumatkustajan kohdalle.

Tietä ylittäneessä autossa matkustajana ollut nuori nainen jäi puristuksiin. Pelastuslaitos joutui leikkaaman hänet ulos autosta. Nainen vietiin lääkärihelikopterilla Turun yliopistolliseen keskussairaalaan. Hän oli tajuissaan, mutta vammoista ei poliisilla ole tarkemmin tietoa. Molempien autojen kuljettajat saivat lieviä vammoja.

Päihteillä tai ylinopeudella ei epäillä olleen osuutta onnettomuuteen. Poliisi tutkii tapahtunutta liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: