Tiistai 8.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Mopoilija kaatui rekan eteen Kiikassa, mopo jäi rekan alle

Uutiset

Vauhdikkaasti liikenneympyrään tullut mopo kaatui rekan eteen ja mopoilija nousi pois ajoradalta. Rekan kuljettaja ei nähnyt kaatunutta mopoa ja lähti liikkeelle.

Sastamalassa Kiikassa sattui tiistaina onnettomuus, jossa mopo jäi rekan alle ja mopoilija seurasi tilannetta vierestä.

Poliisin mukaan mopoa ajanut noin 17-vuotias poika oli tullut vauhdikkaasti liikenneympyrään Äetsän koulun suunnasta ja kaatunut liikenneympyrässä. Mopo oli liukunut liikenneympyrässä pysähtyneenä olleen rekan eturenkaan eteen.

Mopon kuljettaja ei loukkaantunut kaatumisen yhteydessä ja hän oli noussut itse pois ajoradalta seuraamaan tilannetta. Rekkaa kuljettanut noin kolmekymppinen mies ei ollut nähnyt, että mopo oli kaatuneena rekan edessä. Hän oli olettanut, että kovaa vauhtia ajanut mopo oli sujahtanut ohitse ja hävinnyt siksi näkyvistä. Rekka oli lähtenyt liikkeelle, jolloin mopon eturengas oli jäänyt rekan eturenkaan alle.

Kumpikin kuljettaja puhalsi nollan poliisin alkometriin. Molempia epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: