Rankkasade tulvi Keikyässä kellareihin ja katkoi teitä
KUVIA JA VIDEO – Sastamalassa on sunnuntaina satanut rankasti. Keikyässä vesi on monin paikoin tulvinut teille, alikulkuihin ja talojen kellareihin.

Saappalan alikulku oli kattoon saakka täynnä vettä. Kuva: Samuli Kinnari

Jussinpellon sillan alla oli auto kattoaan myöten tulvavedessä. Kuva: Samuli Kinnari
Sastamalassa on sunnuntaina satanut rankasti.
Keikyässä vesi tulvi monin paikoin teille, alikulkuihin ja talojen kellareihin.
Esimerkiksi Saappalan kevyen liikenteen alikulku oli alkuillasta täynnä vettä kattoon saakka. Myös Jussinpellon sillan alla oli runsaasti vettä.
Honkolan kohdalla tulvavesi juoksi Äetsäntien yli Kokemäenjokeen useamman sadan metrin matkalla. Pelastuslaitos ohjasi alkuun liikennettä joen puoleista kaistaa myöten. Liikenneviraston mukaan tie suljettiin kokonaan liikenteeltä noin kello 18.50. Tulvavesi laski myöhään illalla. Tie avattiin noin kello 23.35.
Illalla noin kello 22.50 suljettiin Selkätie. Tulvavesi nousi tielle Latoniitynmaasta kolmisensataa metriä kohti Keikyää.
Pelastuslaitoksella oli Sastamalassa sunnuntaina alkuiltaan mennessä ollut toistakymmentä vahingontorjuntatehtävää. Pumppaustehtäviä on ollut runsaasti.
Katuja ja maanteitä on jouduttu sulkemaan. Ihmisiä kehotetaan liikenteessä varovaisuuteen alueella. Pelastuslaitoksen arvion mukaan tilanne jatkuu vielä pitkään.
Epävirallisten kotimittausten mukaan Keikyässä satoi sunnuntaina yli 100 millimetriä.

Palokunta pumppasi vettä muun muassa vanhasta Yhdyspankin talosta Päätien ja Pukinojantien risteyksessä. Kuva: Samuli Kinnari

Pumppuasema veden keskellä Keikyäntien varrella. Kuva: Lukijan kuva

Jussinpellon sillan alle oli hyytynyt auto. Kuva: Lukijan kuva