Satakunnassa pulaa rakentamisen ja sote-puolen ammattilaisista
Toisaalta sairaanhoitajista ja lähihoitajista on ainakin jonkin verran ylitarjontaa työvoiman kysyntään nähden.
Viime aikojen positiivinen talouskehitys ja työvoiman kysynnän kasvu näkyvät Satakunnassa siten, että aiempaa useammassa ammatissa on jo pulaa työnhakijoista.
Seuraavan puolen vuoden aikana yleisimmin pulaa työnhakijoista arvioidaan olevan rakentamisen sekä terveydenhuollon ja sosiaalialan ammateissa. Rakennusalalla on pulaa muun muassa rakennusinsinööreistä, rakennusalan työnjohtajista, kirvesmiehistä ja rakennussähköasentajista. Terveydenhuollossa ja sosiaalialalla on liian vähän hakijoita erityisasiantuntijoiden, kuten yleis- ja erikoislääkäreiden, hammaslääkäreiden, psykologien ja sosiaalityöntekijöiden paikkoihin. Toisaalta sairaanhoitajista ja lähihoitajista on ainakin jonkin verran ylitarjontaa työvoiman kysyntään nähden.
Useimmissa ammateissa työvoimaa olisi periaatteessa hyvin tarjolla suhteessa avoinna oleviin työpaikkoihin, mutta monesti työttömillä työnhakijoilla on puutteita kokemuksessa, osaamisessa ja ammattitaidossa. Pulaa on esimerkiksi riittävän ammattitaitoisista kirjanpidon ja laskentatoimen asiantuntijoista. Teollisuuden ammateissa työmarkkinatilanteen näkymät eroavat seuduittain.
Vaikka työvoimapulasta kärsivien ammattien määrä on kasvanut, vielä on kuitenkin selvästi enemmän ammatteja, joissa työnhakijoista on ylitarjontaa. Ylitarjonta-ammatit jakautuvat monille ammattialoille. Paljon ylitarjontaa Satakunnassa on ICT-alan tukihenkilöistä, yleissihteereistä, myyjistä ja lastenhoitotyöntekijöistä.
Eri ammattien työmarkkinatilanteen näkymiä on arvioitu syksyn ammattibarometrissa.