HS: Sastamalassa tuomio neljällä varavaltuutetulla
Huittisissa ja Punkalaitumella tuomittuja kuntapäättäjiä ei ole yhtään.
Helsingin Sanomat on selvittänyt kuntapoliittikojen saamia lainvoimaisia rangaistuksia.
Sastamalassa rikoksesta tuomittuja valtuutettuja ei ole yhtään. Varavaltuutetuista neljä on tuomittu. Rikoslajeja on runsaasti, kuten esimerkiksi ampuma-aserikokset, henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset, törkeät ja tavalliset rattijuopumukset sekä omaisuusrikokset. Tuomittujen puoluekannat ovat kokoomus ja perussuomalaiset.
Huittisissa ja Punkalaitumella tuomittuja kuntapäättäjiä ei ole yhtään.
Mukana lehden selvityksessä ovat valtuutettujen ja varavaltuutettujen lainvoimaisiin tuomioihin johtaneet syytteet vuosina 2012-2017.
Helsingin Sanomat on julkaissut raskaimpien rikosten taustoista kunnittain kertomukset.