Talven merkkejä ilmassa – Viikonloppuna voi kuurotella lunta tai räntää
"Ajokeli voi heikentyä lumisateista ja märkien tienpintojen jäätymisestä johtuen", sanoo Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Henri Nyman.
Pohjoisesta virtaa vuodenaikaan nähden kylmää ilmaa ja yöpakkaset yleistyvät. Sää on pääosin poutaista ja osin selkeääkin.
Ilmatieteen laitoksen mukaan vähäisiä lumi- tai räntäsateita saattaa maan etelä- ja keskiosassa esiintyä lähinnä sunnuntaina. "Ajokeli voi heikentyä lumisateista ja märkien tienpintojen jäätymisestä johtuen. Petollisempaa liukkautta, eli mustaa jäätä, esiintyy paikoin öisin ja aamuisin lähinnä vesistöjen äärellä länsi- ja etelärannikolla sekä Järvi-Suomessa", sanoo Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Henri Nyman.
Lämpötila jää viikonloppuna päivisin etelässäkin alle +5 asteen. Öisin lämpötila on etelässä alimmillaan -5 asteen vaiheilla.
Kylmä sääjakso näyttäisi kestävän ensi viikon puoliväliin, jonka jälkeen sää mahdollisesti lauhtuu.