Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Rottaryhmä valittaa ja Punkalaidun vastaa

Uutiset

Viimeisimpänä kunnanhallituksen listalle on tullut lausunnon antaminen valitukseen kiinteistöveroprosenttien määräämisestä.

Rottaryhmä

Punkalaitumella Rottaryhmä Ky tehtailee valituksia kunnan päätöksistä. Valitukset on tehty Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen.

Viimeisimpänä kunnanhallituksen listalle on tullut lausunnon antaminen valitukseen kiinteistöveroprosenttien määräämisestä.

Edellisessä kokouksessaan kunnanhallitus antoi lausunnot kolmeen valitukseen. Ne koskivat maa-alueen hankintaa, lisämäärärahan myöntämistä maa-alueen hankintaan ja tuloveroprosenttien määräämistä.

Kunnanhallitus on pyytänyt valitusten hylkäämistä. Esitys on vastaava myös tuoreimpaan valitukseen.

Marraskuussa hallinto-oikeus ilmoitti, että se ei tutki kahta Rottaryhmä Ky:n tekemää valitusta. Ne käsittelivät päätöksiä Punkalaitumen kunnan ja kunnanjohtaja Jyrki Moilasen välisestä johtajasopimuksesta sekä Penttilän alueen asemakaavan muuttamisesta.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: