Elviss Krastins pelaa ensi kaudella Ranskassa
Mikko Oivasen Olympiacos on Kreikan liigassa voiton päässä loppuottelupaikasta.

Elviss Krastins. Kuva: FIVB
Puolan PlusLigassa Elviss Krastinsin kausi päättyi tappioon.
Asseco Resovia Rzeszów hävisi Jastrzebski Wegielille 1-3. Joukkueen matka pysähtyi kuudennelle sijalle.
"Oma kausi oli hieman vuoristoratamaista – se alkoi hyvin ja sain peliaikaa, mutta sitten oli vähän vaikeampaa. Loppua kohden meni taas paremmin, vaikkei peliaikaa irronnutkaan", Elviss Krastins kommentoi.
"Oli kuitenkin suuri ilo ja kunnia olla osa tätä organisaatiota. Seuraavat kaksi vuotta pelaan Ranskassa Arago de Sètessä", hän kertoi.
Elviss Krastins on 23-vuotias. Ammattilaisurallaan hän on aiemmin edustanut belgialaista Topvolley Callant Antwerpenia ja VaLePaa. Krastin kuuluu myös Kultaiseen liigaan valmistautuvaan Suomen maajoukkueryhmään.
Huittislaisen Mikko Oivasen Olympiacos on Kreikan liigassa voiton päässä loppuottelupaikasta. AOP Kifisias on kaatunut jo kaksi kertaa puhtaasti 3-0. Vastustajaksi finaaleihin on vahvasti tyrkyllä PAOK, joka voitti Olympiacosin Kreikan Cupin lopputurnauksen välierissä.