Kokemäellä jahdataan ihmisille uhitellutta sutta
Susi kävi talon pihapiirissä, yritti hyökätä koiran kimppuun ja uhitteli ihmisille.
Susi tuli Kokemäellä talon pihapiiriin sekä yritti käydä koiran kimppuun ja uhitteli ihmisille torstaina aamupäivällä. Hätäkeskus sai tapahtuneesta ilmoituksen noin kello 9.40.
Poliisi kertoo, että susi yritti hyökätä koiran kimppuun. Se kävi talon pihamaalla noin kymmenen metrin päässä terassista. Susi oli uhitellut terassilla olleille kolmelle ihmiselle. Se oli kyyristynyt, murissut ja näyttänyt hampaitaan.
Sudesta on otettu paikanpäällä valokuvia. Asiantuntija on tunnistanut eläimen varmuudella sudeksi.
Edellä mainittu käyttäytyminen ihmisiä kohtaan ei ole sudelle lajityypillistä. Luontaisesti susi pyrkii välttämään ihmisasumusta päiväsaikaan ja erityisesti ihmisten kohtaamista.
Poliisin mukaan voidaan pitää ilmeisenä, että kyseinen susi ei syystä tai toisesta kykene hankkimaan ravintoaan luonnosta normaalisti. Vaihtoehtoisesti se on jostakin muusta syystä menettänyt luontaisen pelkonsa ihmistä kohtaan.
Tapahtumapaikka on maaseutua, mutta kuitenkin melko tiheään asuttua. Mainittu susi yritetään jäljittää ja paikantaa poliisin sekä suurriistavirka-avun yhteistoiminnalla. Eläin lopetetaan, jos se tavoietaan ja on varmuudella sama yksilö.
Poliisin päätös on voimassa ensi maanantaihin kello 16 saakka.