Sateet liennyttäneet kuivuutta Kokemäenjoen vesistöalueella
Virtaamat voivat ennustettujen sateiden myötä kasvaa kohti tavanomaisempia lukemia.
Kokemäenjoen vesistöalueella syksyn sateet ovat tuoneet hieman helpotusta kuivuustilanteeseen. Virtaamat ovat vielä pieniä, mutta ne voivat kasvaa ennustettujen sateiden myötä kohti tavanomaisempia lukemia.
Lavian Karhijärven pinta on kymmenisen senttiä alempana kuin kertaakaan aiemmin lokakuun alussa. Havaintojakso on alkanut 1960-luvulla. Säkylän Pyhäjärvi on toistakymmentä senttiä ajankohdan keskitasoa alempana.
Suomen ympäristökeskuksen mukaan järvien vedenkorkeudet ovat kääntymässä vähitellen hitaaseen nousuun.