Perjantai 11.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Joulutalot avaavat ovensa Sastamalassa

Uutiset

Mukana huikeat 66 tunnelmallista kohdetta. Ehditko kiertää kaikki?

Marttilankatu, Seimikatu

Marttilankatu Vammalassa on jälleen Seimikatu. Kuva: Urpo Vuorenoja

Sastamalan Joulutalot avaavat ovensa ensimmäisenä adventtisunnuntaina. Mukana on huikeat 66 tunnelmallista paikkaa eri puolilla kaupunkia.

Luvassa on ikimuistoisia elämyksiä. Ensimmäisen kohdenumeron on saanut Keikyän riippusilta, jonka hyväksi paikanpäällä on myytävänä T-paitoja, pipoja ja kalentereita. Riippusillalle johtavat tiet valaistaan lyhdyin.

Herkuttelu onnistuu useassa paikassa. Esimerkiksi Kinnalan Koukulla Kiikassa porisee ohrankryynipuuro ja Liekorannan kievarissa on katettuna joulupöytä.

Vanhanajan jouluun kuuluvat hevoset. Hevoskärryajelulle voi nousta Mattilan tilalla Kärppälässä.

Joulupukille ehtii vielä hyvin kirjoittaa. Se onnistuu Wanhalla Harsulla Karkussa, jossa on myös Raimo Mattssonin taidetta nähtävänä.

Lahjaostokset onnistuvat kierroksen lomassa. Perinteiset joulumyyjäiset on Kiikoisten seurantalolla.

Hoosiannaa ja kauneimpia joululauluja lauletaan. Kirkkoja eri puolilla kaupunkia on tapahtumassa mukana yhdeksän.

Sastamalan Joulutalojen kaikki kohteet löytyvät osoitteesta www.wanhattalot.fi.

Seitsemän vinkkiä

Keikyä

Kani-Mummun Tonttula, Voimalaitoksentie 49. Esillä yli 500 tonttua, vanhimmat 1960-luvulta.

Kiikka

Kannari, Meijerinahde 1. Joululauluja, tonttuja, lasten töitä esillä, työnäytöksiä. Myynnissä nuotioherkkuja.

Vammala

Pihlava, Kurjentie 43. Seitsemänkymmentä eri kokoista ja eri maista peräisin olevaa seimiasetelmaa.

Karkku

Näköalagalleria, Riippiläntie 261. Grafiikkapajanäyttely, joulupuodista lahjat ja -kahvilasta italialaiset herkut.

Mouhijärvi

Herkkujuustola, Kurvosentie 3. Uusi näyttöjuustola.

Suodenniemi

Kultaisen Aikakauden Keskus, Kujalantie 90. Myynnissä kahvia, teetä, glögiä, joulutorttuja ja riisipuuroa.

Kiikoinen

TreeFarm, Porintie 5121. Tuhansia joulukuusia. Nuotiolla omien eväiden syöntiä ja makkaranpaistomahdollisuus.

·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: