"Kukaan ei tiedä lopputulosta" – Sastamala lohkoo vitsiä ja jakaa ilmaisia joulukuusia
Hauska video nostaa esiin ilmiöitä julkishallinnosta ja paikallisesta identiteetistä.
Sastamala nostaa esiin ilmiöitä julkishallinnosta ja paikallisesta identiteetistä hauskalla videolla. Sitä tähdittävät Vammalan Teatterin Tyrvää Shown hahmot.
Videossa irvaillaan teknisen toimen tempaukselle. Tulevalta tonttialueelta Häijään Tiisalasta saa hakea joulukuusia ilmaiseksi perjantaina 21. joulukuuta kello 10-15.
"Tapahtuma tehtiin tietoisesti lyhyeksi, kun ei haluta kilpailla paikallisten kuusikauppiaiden kanssa", kertoo tekninen johtaja Kimmo Toukoniemi. "Samalla haluttiin tarjota mahdollisuus perinteiseen kuusenhakuretkeen", hän jatkaa.
Markkinointivideon keksi Keikyän riippusillan projektipäällikkö Vilja Pylsy. Innostuksen hän sai Tyrvää Showsta.
"Puustoa kaadetaan joka tapauksessa Tiisalassa sijaitsevien tonttien tieltä. Kimmo Toukoniemeltä oli hieno idea antaa ihmisten hakea alueelta ilmaiseksi joulukuusia. Tapahtuman markkinoinnin yhteydessä on hyvä testata miten paikallinen huumori toimii", Pylsy sanoo.
Kaupungin teknisen toimen töistä on väännetty vitsiä aina. Niin väännetään tulevaisuudessakin.
"Mielikuvissa teknisen toimen työstä elää edelleen legenda, että yksi tekee työt ja viisi seisoo vieressä. Meillä onkin paljon herkullisia aiheita, joista voisi myöhemminkin tehdä videoita, jos ensimmäinen video saa sellaisen vastaanoton, että tarinaa kannattaa jatkaa", Kimmo Toukoniemi pohtii.
"Tuskin se meidän videosta huonommaksi menee"
Videolla esiintyvät Vammalan Teatterin näyttelijät Heli Heininen, Taina Erkkilä, Karoliina Hulkari, Teemu Mäkelä ja Jarkko Mäkipää. Sen kuvaa videotaiteilija Niko Tiainen.
"Mielellämme teemme työtä rakkaan kotikuntamme eteen. Perinteinen kuntamarkkinointi on ympäri Suomen aika tylsää, joten tuskin se meidän videosta huonommaksi menee", Vammalan Teatterin Jarkko Mäkipää veistelee. Hän on vapaa-ajallaan myös kaupunginvaltuutettu Sastamalassa.
Videon runko on suunniteltu teatterin ja kaupungin teknisen toimen kanssa yhteistyönä. Lopullisessa toteutuksessa ounastellaan olevan suuri osuus improvisaatiolla.
"Kukaan ei tiedä lopputulosta, mutta uskaltaisin kommentoida, että se tulee olemaan puhutteleva, koskettava ja kaunis tarina eräästä kaupunginosasta", virnistää Mäkipää.
Tyrvää Shown hahmot ammentavat ideansa paikallisuudesta.
"Sastamalalaisuus on muotoaan hakevaa nurkkakuntaisuutta. Suuri kehitysaskel olisi, että kaikki kyräilijät saisi touhuamaan keskenään. Keskustelupalstoja lukiessa tuntuu siltä, että jos jossain tehdään jotain, se on toisaalta pois. Toki pari kovaäänistä saa asiat näyttämään siltä, että kaikilla on huono päivä, vaikka suurin osa olisi tyytyväisiä", Jarkko Mäkipää jatkaa. "Uimahallin puutteesta huolimatta Sastamala on ihan mukava paikka", hän toteaa.
Video on katsottavissa tiistaina 18. joulukuuta Sastamalan kaupungin tileillä Youtubessa ja Facebookissa.