Kotibileet työllistivät poliisia Lounais-Suomessa
Puhallusratsioita ei pidetty, mutta rattijuoppoja kärähti vanhaan malliin.
Lounais-Suomessa poliisi ei pitänyt pääsiäisliikenteessä puhallusratsioita. Rattijuoppoja jäi kuitenkin kiinni lähes yhtä paljon kuin viime vuonna.
Kaupunkien keskustat olivat hiljaisia ravintoloiden ja baarien ollessa kiinni. Valvontaa suunnattiin etenkin pienempiin taajamiin ja kyliin. Puuttumaan jouduttiin sekä nuorten että aikuisten järjestämiin kotibileisiin.
Poliisi muistuttaa, että jokainen vastaa itse omasta käyttäytymisestään. Toiminnallaan vaikuttaa osaltaan siihen, kuinka nopeasti yhteiskuntamme pääsee palaamaan normaaliin arkeen.
"Pysy kotona" on kaikkien viranomaisten suositus. Kun annettuja ohjeita ja määräyksiä noudatetaan, voi poliisi keskittyä kriittisiin tehtäviinsä.