Poliisilla kiireistä: Hyväntuulinen juhlinta jalostui sekoiluksi Satakunnassa
Viikonlopun yöt olivat vilkkaita.
Lounais-Suomessa poliisia työllistivät viikonloppuna rattijuopot, tappelut, kotihälytykset ja humalaiset. Upea kesäilma näkyi katukuvassa ensin hyvintuulisena juhlimisena, mutta myöhemmin myös häiriökäyttäytymisenä.
Mopoilla liikkuvista nuorista tuli ilmoituksia lauantaina illalla ja seuraavana yönä. Ne koskivat kilvettömiä kulkupelejä, vaaraa aiheuttavaa ajotapaa ja meteliä.
Poliisi muistuttaa, että mopomiittien järjestäjien tulee olla yhteydessä lupavalvontaan etukäteen, jotta tilaisuuksista tehdään asianmukaiset paperit ja toiminta on hallittua sekä asianmukaista.
Tehtävämäärissä oli selvää kasvua verrattuna viime vuoden juhannusta edeltäneeseen viikonloppuun. Satakunnassa nousua kirjattiin lauantain vastaiselle yölle lähes 10 prosenttia ja sunnuntain vastaiselle yölle 15 prosenttia.
Yöt olivat yleisesti ottaen vilkkaita. Kenttäpoliisit saivat mennä tehtävältä toiselle aamuun saakka.
Kotihälytyksiä oli vuosi sitten samana viikonloppuna kahdeksantoista, mutta nyt 31.