Pirkanmaalla ei tiedetä, miksi koronatesteissä kävijöitä on vähän
Tartunnat painottuvat perhepiiriin.

Koronavirukseen liittyvä näytteenotto. Kuva: Paula Pasanen, Tays
Koronatesteissä on käynyt vähän väkeä Pirkanmaalla. Näytteenottoon hakeutuneiden määrä on edelleen selvästi alhaisempi kuin joulun alla.
Tilanteen syy on toistaiseksi epäselvä. Pandemiaohjausryhmän mukaan ei tiedetä, onko kyse todellisesta hengitysinfektioiden määrän vähenemisestä vai lomien aiheuttamasta viiveestä testiin menemisessä.
Pirkanmaalla todettiin viime viikolla 70 sairastumista. Noin kolmessa tapauksessa neljästä lähde pystyttiin selvittämään. Tartunnat painottuivat perhepiiriin.