Keskiviikko 9.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Sastamalassa toimivalle Jackon Finlandille 2 miljoonan rapsut kartellista

Uutiset

Yhtiöt nostavat sopimuksella hintoja asiakkaiden vahingoksi.

Jackon

Markkinaoikeus on määrännyt mittavat seuraamusmaksut Sastamalassa päätoimipaikkaansa pitävälle Jackon Finlandille. Yhtiö tunnettiin aiemmin ThermiSolina.

Jackon Finland joutuu maksamaan sanktioita kaksi miljoonaa euroa. Markkinaoikeuden mukaan yhtiö sopi styroksieristeiden hinnankorotuksista UK-Muovin ja Styroplastin kanssa. Järjestelyt ajoittuvat vuosille 2013 ja 2014.

"Hintakartellit nostavat hintoja asiakkaiden vahingoksi ja ovat siten erittäin haitallisia viime kädessä sekä kuluttajille että kansantaloudelle. Niistä on syytä määrätä niin ankarat seuraamukset, ettei kartelli ole kannattavaa siihen osallistuville yrityksille", kommentoi Kilpailu- ja kuluttajaviraston johtaja Valtteri Virtanen.

Styroplastille ei määrätty seuraamusmaksuja. Yhtiö otti KKV:hen yhteyttä vuonna 2015 sekä toimitti ensimmäisenä tietoja ja todisteita kartellista.

Markkinaoikeuden ratkaisusta voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

· ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: