Lauantai 12.7.2025 Sää | Toimitus| Mainostajalle | Juttuvinkki | Palaute | Tilaa uutiskirje

Vesihuoltolaitosten toimintaa häiriötilanteissa selvitetään Pirkanmaalla

Uutiset

Ilmastonmuutos aiheuttaa uusia riskejä.

Vesijohto, runkoputki

Vedenjakelun toimitusvarmuus edellyttää riittävien runkoverkkoyhteyksien ylläpitoa ja säännöllistä saneerausta. Kuva: Heidi Rauhamäki

Pirkanmaan ELY-keskus selvittää vesihuoltolaitosten toimintavarmuutta häiriötilanteissa. Tällainen voi olla esimerkiksi tekninen vika, kuivuus tai veden pilaantuminen.

"Kyselyllä haluamme myös korostaa vesilaitosten varautumissuunnittelun ajantasaisuusvaatimusta", kertoo vesitalousasiantuntija Heidi Rauhamäki.

Maakunnassa on varmuusluokitustarkasteluja tehty aiemmin vuosina 2006 ja 2011. Edellisen jälkeen toimintaympäristö on muuttunut monilta osin.

"Esimerkiksi ilmastonmuutoksesta aiheutuvat ilmastoriskit, kuten kuivuus ja tulvat, aiheuttavat tulevaisuudessa uhkia veden tuotannolle", Rauhamäki sanoo.

Vesihuoltolaitosten toimintavarmuutta on parannettu Pirkanmaalla muun muassa kuntien ja vesihuoltolaitosten välisin yhteistyösopimuksin. Näiden perusteella on toteutettu yhdysvesijohtoja ja ylläpidetään tarvittavaa varavesituotantoa.

· · ·

Mainos: Satapirkan Tuholaistorjunta

Juttuvinkki

Tiedätkö jotakin kiinnostavaa? Kerro se meille. Kiitos jo etukäteen!

Juttuvinkki

TILAA UUTISET SÄHKÖPOSTIISI

Ilmainen uutiskirje lähetetään pääsääntöisesti joka päivä klo 8. Tilauksen tehtyäsi saat sähköpostiisi vahvistuslinkin. Jakelusta voit poistua milloin vain uutiskirjeestä löytyvällä linkillä.

Rekisteriseloste

Seuraava:

Edellinen: