Kiimajärven rantasauna siirtymässä paikallisen yhdistyksen omistukseen Sastamalassa
Vakkala Pro Motors sitoutuu tarjoamaan kohtuullista korvausta vastaan tiloja paikallisille ja ottaa hoitovastuun uimarannasta.
Sastamalassa Kiimajärven rantasauna on siirtymässä paikallisen yhdistyksen omistukseen. Kiinnostuksensa on ilmaissut Vakkala Pro Motors.
Kaupunki on myymässä saunarakennuksen kumppanuusperiaatteella. Edullisen kauppahinnan vastikkeeksi ostaja sitoutuu tarjoamaan kohtuullista korvausta vastaan tiloja paikallisille asukkaille ja yhdistyksille.
Yhdistys maksaa saunasta 3 000 euroa. Ennen kauppaa kaupunki lunastaa rakennusta varten vesi- ja viemäriliittymän ja hankkii pumppukaivon. Ostaja ottaa hoitovastuun viereisestä uimarannasta.
Tontin vuokra-ajaksi on sovittu kolmekymmentä vuotta. Elinkustannusindeksiin sidottu vuokra on sata euroa vuodessa.
Aiemmin kaupunki neuvotteli saunan myynnistä kyläseuran kanssa. Yhdistys kuitenkin ilmoitti, että sillä ei ole resursseja rakennuksen kunnostamiseen ja hoitamiseen.
Asia on ympäristölautakunnan päätettävänä.
Vastaavalla mallilla kaupunki on aiemmin myynyt Aurajärven rantasaunan Äetsän Kunto 81:lle.