Aikamatkalla satoja pieniä partiolaisia Sastamalassa
Toimintaa kaupungin keskustan alueella Vammalassa.

Sudenpentuja tehtävärastilla. Kuva: Jaakko Pirttikoski, Hämeen partiopiiri
Sastamalassa järjestetään lauantaina iso partiotapahtuma. Osallistujia on kaikkiaan kuutisensataa. Toimintaa on kaupungin keskustan alueella Vammalassa.
Kysymyksessä on Hämeen partiopiirin sudenpentutapahtuma. Sudenpennut ovat ykkös-kolmosluokkalaisia lapsia. He kiertävät toimintapisteitä yli 15-vuotiaan osallistujan kanssa.
Tapahtuman nimenä on Aikamatka sekä teemana vanha aika ja museot. Toimintapisteet toteutetaan pääosin ulkona.
"Laumat pääsevät mukaan vanhan ajan leikkien, musiikin ja viestinnän pyörteisiin sekä tutustumaan erilaisiin vanhan ajan esineisiin ja työvälineisiin", kertoo tapahtuman johtokolmikkoon kuuluva Elina Aarno-Kaisti.
Ilmoittautuneita lapsia on lähes neljäsataa ja saattajia toistasataa. Järjestelyissä on mukana noin sata henkeä.
Hämeen partiopiirin sudenpentutapahtuma järjestetään samaan aikaan kahdella paikkakunnalla. Toinen on Hämeenlinnassa.
Sastamalan tapahtuman järjestävät Karkun Samoojat, Kiikan Leiripeikot, Mouhijärven Metsot, Suodenniemen Suonkiertäjät, Vammalan Nuotiosiskot ja Tyrvään Metsänpojat yhteistyössä useiden paikallisten toimijoiden kanssa.